23.11.2012

lots of pretty blondes


Eilen oli kuulkaas nättejä blondeja runsaasti liikkeellä osoitteessa 6 Harcourt Street, kun Lontoon ruotsalalisen kirkon joulumarkkinat alkoivat. Ruotsalaiset naiset ovat aina jotenkin niin huisin upeita, mutta oli meitäkin ihan edustava joukko suomalaisia äitejä lapsineen liikkeellä.

Tarjolla oli mm. adventtikalentereita, kynttilöitä, pellavaliinoja, olkipukkeja, tonttukoristeita sekä tietysti piparkakkuja, glögiä ja salmiakkia. Yläkerran kahvilassa olisi voinut nauttia ruotsalaisia jouluruokia. Ruokapuoli ei ollut tällä kertaa itselleni niin kiinnostava, sillä iso-A on tuonut Helsingistä työreissuiltaan täydennystä varastoihimme, mutta paperisen joulutähden ostin koristamaan jotain ikkunoistamme.

Joulumarkkinat ovat avoinna vielä viikonloppuna (suljettu tänään perjantaina) ja sisäänpääsymaksu markkinoille on 2 puntaa, mutta yhdellä maksulla voi käydä markkinoilla niin monta kertaa kuin haluaa. Ja vaunuilla liikkuville vinkiksi, että niitä ei voi viedä sisälle, joten kannattaa varautua kantorepulla.

Yesterday there were lots of pretty blondes in address 6 Harcourt Street, at the Swedish Church of London Christmas Fair. Swedish women are always just so stunning, but we were quite a presentable group of Finnish mums with kids, too.

The supply at the fair is very Swedish, with amongst other things advent calendars, candles, linen tablecloths, traditional Swedish Christmas decorations, ginger biscuits, gluhwein and salted liquorice. I was not that interested in the foodcourt this time, probably because Mr A has kept our stock on a good level with all his business trips to Helsinki, but I did buy a paper star to be hang on one of our windows.

The fair is open still this weekend (closed today). There is an entrance fee, 2 pounds, but after paying you are allowed to enter as many times as you wish. And if you happened to be going with a buggy, those cannot be taken inside, so I recommend packing a baby carrier with you.

2 kommenttia:

  1. Ah, joulumarkkinat on aivan ihania tapahtumia! Se tunnelma on niin ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Toivottavasti me ehditään useammillekin joulumarkkinoille seuraavien viikkojen aikana. Kivaa viikonloppua!

      Poista